« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Edunvalvonta » Työsuojelu ja työsuojeluvaltuutettu

Työsuojelu ja työsuojeluvaltuutettu

Työnantaja vastaa työsuojelusta työpaikalla. Työturvallisuuslain mukaan työnantaja on velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Työnantajan on otettava huomioon työhön, työolosuhteisiin ja muuhun työympäristöön samoin kuin työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyvät seikat.

Turvallisuus on pyrittävä varmistamaan jo työn ja työtilojen suunnitteluvaiheessa. Lisäksi työympäristön vaaroja ja haittoja on jatkuvasti tarkkailtava ja tarvittaessa on ryhdyttävä toimiin tapaturmien, terveysvaarojen ja muiden vaaratilanteiden selvittämiseksi ja torjumiseksi.

Työnantaja perehdyttää työntekijän työpaikan oloihin ja oikeisiin työmenetelmiin sekä turvallisuusmääräyksiin. Työntekijän on noudatettava määräyksiä ja ilmoitettava havaitsemistaan puutteista esimiehelleen tai työsuojeluvaltuutetulle.

Työpaikalla, jossa työskentelee säännöllisesti vähintään kymmenen työntekijää, on työntekijöiden valittava keskuudestaan työsuojeluvaltuutettu ja kaksi varavaltuutettua. Pienemmilläkin työpaikoilla työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut on hyvä valita, vaikka laki ei sitä edellytäkään.

Työsuojeluvaltuutettu:

- on työsuojeluasioissa työpaikan työntekijöiden edustaja
- perehtyy oma-aloitteisesti työpaikkaansa koskeviin työsuojeluasioihin
- osallistuu työpaikan työsuojelutarkastuksiin
- kiinnittää työntekijöiden huomiota työn turvallisuuden ja terveellisyyden edistämiseen
- on oikeutettu saamaan työnantajalta tarpeelliset tiedot tehtävän hoitamista varten
- on oikeutettu saamaan tehtävän edellyttämää koulutusta
- on oikeutettu keskeyttämään välitöntä ja vakavaa vaaraa aiheuttava työ
- sama irtisanomissuoja kuin pääluottamusmiehellä

Työsuojeluvaltuutetun toimikausi on kaksi vuotta. Paikallisesti voidaan sopia myös pidemmästä, enintään neljän vuoden, toimikaudesta.

SEL kouluttaa, tukee ja neuvoo työntekijöiden työsuojeluedustajia.

Työsuojeluvaltuutetun lisäksi työpaikalla mahdollisesti valittavien työsuojeluasiamiesten valinta ei perustu lakiin, vaan työmarkkinajärjestöjen välisiin sopimuksiin. Työsuojeluasiamies voidaan valita esimerkiksi tietylle osastolle tai toimipisteeseen. Asiamiesten valinnasta, lukumäärästä, tehtävistä ja toimialueesta sovitaan paikallisesti.

Vähintään 20 työntekijän työpaikalla toimii lisäksi työntekijöiden ja työnantajan yhteistyöelimenä työsuojelutoimikunta tai muu vastaava yhteistoimintaelin.

Työnantajaa työsuojelun yhteistoiminnassa edustaa työsuojelupäällikkö, jonka työnantaja on nimennyt yleensä toistaiseksi.

Työturvallisuuskeskus ylläpitää lakisääteistä työsuojeluhenkilörekisteriä, johon työnantajan on velvollisuus ilmoittaa työpaikan työsuojeluyhteistoimintaan valittujen henkilöiden yhteystiedot.

Selliläisistä työsuojeluvaltuutetuista ja työsuojeluasiamiehistä sekä heidän varajäsenistään on lisäksi ilmoitettava erikseen SEL:n aluetoimistoon. Ilmoituslomakkeen voi tulostaa osoitteesta www.selry.fi/selnet -> Tietopankki -> Lomakkeet. SEL:n ilmoituksen tekemisestä vastaa työsuojeluvaltuutetuksi valittu itse tai työpaikan pääluottamusmies. Ilmoitus pitää tehdä aina valinnan jälkeen, vaikka samat henkilöt jatkaisivatkin tehtävissä.

Lähteet: Työsuojeluhallinto, Työturvallisuuskeskus, Työterveyslaitos


8.5.2024 klo 01:45:48